Kirjoitettu: 6. tammikuuta 1892
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 447–448. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 6. tammikuuta 1892
...Amerikassa ei luullakseni ole vielä tilaa kolmannelle puolueelle. Jopa saman luokkaryhmittymän sisäiset intressierot ovat tällä suunnattomalla alueella niin suuret, että kummassakin suuressa puolueessa on paikkakunnan mukaan edustettuna aivan erilaisia ryhmittymiä ja etuja. Vaikkakin nykyään suurteollisuus kokonaisuudessaan muodostaa republikaanisen puolueen ytimen ja Etelän suurmaanomistus demokraattien ytimen, niin omistavan luokan melkein jokaisella kerrostumalla on monia edustajia kummassakin puolueessa. Tämä näennäisesti satunnainen keräytyminen tarjoaa mainion maaperän korruptiolle ja valtion riistolle jotka siellä kukoistavat niin muhkeasti. Vasta kun maa — valtion maa-alueet — on joutunut kokonaan keinottelijoiden käsiin, kun siis asuttaminen vaikeutuu yhä enemmän ja enemmän tai muuttuu nylkemiseksi, vasta sitten näyttää mielestäni koittaneen rauhallisen kehityksen myötä kolmannen puolueen hetki. Maa on keinottelun perustana ja amerikkalainen keinotteluraivo ja -mahdollisuus on pääväline, joka pitää synnynnäisiä työläisiä porvariston lumoissa. Vasta kun ilmaantuu synnynnäisten työläisten sukupolvi joka ei voi odottaa enää mitään keinottelulta, vasta sitten meillä on tukeva pohja jalkojemme alla Amerikassa. Tosin kyllä, kukapa uskoisi kehityksen kulkevan rauhallisesti Amerikassa! Siellä talouselämässä tapahtuu samanlaisia hyppäyksiä kuin Ranskan politiikassa, ja tietysti myös samanlaisia tilapäisiä takaiskuja.
Pienet farmarit ja pikkuporvarit tuskin koskaan saavat aikaan voimakasta puoluetta, ne koostuvat liian nopeasti vaihtuvista aineksista; talonpoika vielä usein vaeltaa ja viljelee 2, 3, 4 farmia perätysten eri valtioissa ja territorioissa.[1] Siirtolaisuus ja vararikot edistävät ihmisten kiertokulkua molemmissa kerrostumissa, velallisten taloudellinen riippuvaisuus ehkäisee myös itsenäisyyden, ja sen vuoksi he ovatkin mainiota ainesta poliitikoille, jotka keinottelevat heidän tyytymättömyydellään myydäkseen heidät sitten jälkikäteen jommallekummalle suurelle puolueelle.
Jopa Greenback-humpuukia[2] elvyttävien jenkkien »sitkeys» on heidän teoreettisen jälkeenjääneisyytensä sekä anglosaksilaisen kaiken teorian halveksuntansa seurausta. Tästä heidän on maksettava uskomalla jokaiseen filosofiseen ja taloustieteelliseen järjettömyyteen, myös uskonnollisella lahkolaisuudella ja taloudellisesti typerillä kokeiluilla joista tietyt porvariklikit toki hyötyvät...
[1] USA:ssa nimitettiin 1800-luvulla territorioiksi uutta vallattua maata, erityisesti Lännessä, joka ei kuulunut mihinkään osavaltioon, vaan oli presidentin tai senaatin hallinnon alaisena. Territorioiden väkiluvun noustua ne tavallisesti otettiin liittoon mukaan valtion oikeuksin. Toim.
[2] Viittaus greenbackilaisten toimintaan; nämä muodostivat 1876 perustetun poliittisen puolueen USA:n läntisissä valtioissa, joka yhdisti pääasiassa farmareita. Greenbackilaiset vastustivat kansalaissodan aikana liikkeellelaskettujen paperirahojen (ns. »greenbacks» eli »vihreäselkäisten», niiden kääntöpuoli oli vihreä) käytöstä poistoa, jota yritettiin koska ne olivat menettäneet arvonsa. Greenbackilaiset luulivat virheellisesti, että suuren paperirahamäärän pysyminen kiertokulussa pitää maataloustuotteiden hintoja korkealla. Vuoden 1884 jälkeen greenbackilaisten puolue hajaantui. Toim.