Kirjoitettu: 18. joulukuuta 1889
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 422–423. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Luonnos]
Lontoo, 18. joulukuuta 1889
Hyvä herra Trier!
Parhaimmat kiitokset mielenkiintoisista uutisistanne 8. päivältä.
Mikäli saan sanoa käsitykseni Kööpenhaminan viimeisistä näytöksistä,[1] joiden uhriksi jouduitte, niin aloitan seikasta, jossa en ole samaa mieltä kanssanne.
Hylkäätte periaatteessa kaiken ja jopa hetkellisenkin yhteistoiminnan muiden puolueiden kanssa. Olen kylliksi vallankumouksellinen ollakseni kieltämättä itseltäni tätäkään keinoa olosuhteissa, joissa se on edullisin tai vähiten vahingollinen.
Olemme yksimielisiä siitä, että proletariaatti ei voi saavuttaa poliittista valtaansa, ainoaa porttia uuteen yhteiskuntaan, ilman väkivaltaista vallankumousta. Jotta proletariaatti ratkaisun päivänä olisi kyllin vahva voittamaan, on tarpeen — Marx ja minä olemme puoltaneet tätä kantaa vuodesta 1847 — että se muodostaa erityisen puolueen, kaikista muista erillisen ja muita vastustavan, itsestään tietoisen luokkapuolueen.
Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö tuo puolue voisi hetkellisesti käyttää muita puolueita hyväksi tavoitteidensa edistämiseksi. Yhtä vähän merkitsee, etteikö se voisi hetkellisesti tukea muita puolueita toimenpitein, jotka joko ovat välittömästi proletariaatille edullisia tai merkitsevät edistysaskelia taloudellisen kehityksen tai poliittisen vapauden mielessä. Tuen sitä, joka Saksassa taistelee toden teolla majoraattien ja muiden feodaalisten rippeiden, byrokratian, suojatullien hävittämiseksi, sosialistikin ja kokoontumis- ja yhdistymisoikeuden rajoitus en poistamisen puolesta. Jos meidän saksalainen edistyspuolueemme tai teidän tanskalainen Venstre-puolueenne[2] olisi todellinen radikaalis-porvarillinen puolue eikä vain joukko kurjia fraasisankareita, jotka ryömivät piiloon Bismarckin tai Estrupin ensi uhkauksen kuuluessa, niin en ensinkään vastustaisi ehdoitta kaikkea ja jokaista hetkellistä yhteistoimintaa heidän kanssaan tiettyjen tavoitteiden puolesta. Kun meidän valtiopäiväedustajamme äänestävät toisen puolen tekemän ehdotuksen puolesta — ja sitähän he joutuvat kyllin usein tekemään —, on sekin jo yhteistoimintaa. Mutta puollan tällaista vain silloin, kun siitä on meille välitöntä hyötyä tai kun hyöty maan historialliselle kehitykselle taloudellisen ja poliittisen vallankumouksen suuntaan on kiistämätön ja vaivan arvoinen. Ja kaikki tämä sillä ehdolla, ettei puolueen proletaarista luokkaluonnetta saateta tuolloin kyseenalaiseksi. Viimeksimainittu on minulle välttämätön ehto. Tämän politiikan tapaatte kehiteltynä jo vuoden 1847 »Kommunistisesta Manifestista», olemme noudattaneet sitä 1848, Internationaalissa, kaikkialla...
[1] Tarkoitetaan 1876 perustetun Tanskan sosiaalidemokraattisen puolueen sisäistä kahden suunnan välistä taistelua: reformistien yhtäältä sekä toisaalta Trierin ja Petersonin johtamien vallankumouksellisten. »Vallankumoukselliset» vastustivat puolueen opportunistisen siiven reformistista politiikkaa ja kamppailivat muuttaakseen puolueen proletaariseksi luokkapuolueeksi. 1889 vallankumouksellinen vähemmistö erotettiin puolueesta. Erottamisen jälkeen nämä perustivat oman järjestönsä joka ei kuitenkaan johdon lahkolaisten virheiden vuoksi kyennyt kehittymään proletaariseksi joukkopuolueeksi. Toim.
[2] Venstre (vasemmisto), tanskalainen liberaalis-porvarillinen puolue, joka muodostettiin 1870. 1900-luvulla se heijasti suurten ja keskisuurten maanomistajien sekä kaupunkiporvariston osan etuja. Toim.