Kirjoitettu: 28. tammikuuta 1863
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 138–140. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 28. tammikuuta 1863
...Edellisessä kirjeessäni esitin Sinulle kysymyksen selfaktorista. Kysymys on nimittäin seuraavasta: Millä tavoin ns. kehrääjä työskenteli ennen sen keksimistä. Selfaktori on minulle selvä, mutta sitä edeltänyt tilanne ei.
Lisäilen jotakin koneita koskevaan osastoon. On joitakin kiintoisia asioita, jotka jätin pois ensimmäisessä muokkauksessa. Päästäkseni niissä selville vesille olen lukenut kokonaan uudestaan vihkoni (poimielmani) teknologiasta ja kuuntelen niin ikään prof. Willisin työläisille tarkoittamaa käytännöllistä (puhtaasti kokeellista) kurssia (Jermynstreetin varrella, geologian instituutissa, jossa myös Huxley piti esitelmiään). Mekaniikassa minun käy samoin kuin kielissä. Matemaattiset lait käsitän, mutta yksinkertaisin teknillinen todellisuus, johon liittyy havainnollisuus, on minun hyvin vaikea käsittää.
Tietänet tai kenties et, sillä sinänsä asia on yhdentekevä, että käydään kovaa riitaa siitä, miten kone eroaa työkalusta. Englantilaiset mekaniikan tuntijat (matemaatikot) nimittävät karkeaan tapaansa työkalua yksinkertaiseksi koneeksi ja konetta mutkikkaaksi työkaluksi. Kuitenkin englantilaiset teknologit, jotka ottavat jossakin määrin huomioon talouden (ja heidän mukanaan monet, jopa useimmat englantilaiset taloustieteilijät), näkevät niiden välisen eron siinä, että toisessa tapauksessa liikkeellepaneva voima on peräisin ihmisestä toisessa luonnonvoimasta. Saksalaiset aasit, jotka ovat suuria tällaisissa pienissä asioissa, ovat sen vuoksi päätelleet, että aura esim. on kone ja mitä mutkikkain »Jenny»[1] ym., mikäli se pannaan käden avulla liikkeelle, ei ole kone. Mutta nyt ei ole epäilystäkään siitä, että jos tarkastelemme konetta sen alkeellisessa muodossa ei teollinen vallankumous ole peräisin liikkeelle panevasta voimasta, vaan koneikon siitä osasta, jota englantilainen nimittää working machine'ksi.[2] Kysymys ei ole siis esimerkiksi rukinpyörää liikuttavan jakin korvaamisesta vedellä tai höyryllä, vaan itse suoranaisen kehruutapahtuman muuttumisesta ja ihmistyön sen osan syrjäyttämisestä, joka ei ole ollut pelkkää voimankäyttöä (kuten rukinpyörän liikuttaminen jalalla), vaan kohdistuu työstettävän aineksen muokkaamiseen, vaikuttaa siihen välittömästi. Toisaalta on yhtä epäilemätöntä, että mikäli ei enää ole kyseessä koneikon historiallinen kehitys, vaan nykyiseen tuotantotapaan perustuva koneikko, on työkone (esim. ompelukoneessa) yksistään ratkaiseva, koska heti tämän prosessin tultua mekanisoiduksi jokainen tietää nykyisin, että mekanismin kulloistenkin mittasuhteiden mukaisesti se voidaan panna liikkeelle käden, veden tai höyrykoneen avulla.
Puhtaille matemaatikoille nämä asiat ovat yhdentekevää, mutta niistä tulee varsin tärkeitä, kun on kysymys siitä, että osoitetaan ihmisen yhteiskunnallisten suhteiden yhteys näiden aineellisten tuotantotapojen kehitykseen.
Teknologian historiaa koskevien muistiinpanojeni uudelleenlukeminen on saanut minut siihen käsitykseen, että huomioon ottamatta ruudin, kompassin ja kirjanpainannan keksimistä — nehän olivat välttämättömiä ennakkoehtoja porvarilliselle kehitykselle —, 16. vuosisadalta 18. vuosisadan puoliväliin, siis käsityöstä kehkeytyvän manufaktuurin ajasta aina varsinaiseen suurteollisuuteen asti, on ollut kaksi aineellista perustaa, joihin koneteollisuutta koskeva esityö manufaktuurikauden sisällä nojasi. Ne ovat kello ja mylly (lähinnä viljamylly, nimenomaan vesimylly), jotka kumpikin on omaksuttu antiikin ajoilta. (Vesimylly tuotiin Roomaan Julius Caesarin aikaan Vähä-Aasiasta.) Kello on ensimmäinen käytännön tarkoituksiin sovellettu automaatti, ja koko tasaisen liikkeen aikaansaamista koskeva teoria on kehitetty sen perusteella. Asian luonteeseen kuuluu, että itse kello nojaa puolitaiteellisen käsityön ja suoranaisen teorian yhdistämiseen. Esim. Cardano on kirjoittanut (ja antanut käytännön neuvoja) kellojen rakentamisesta. »Oppineiden (ei-ammattikuntalaisten) käsityöksi» sanoivat kellojen sepitystä 16. vuosisadan saksalaiset kirjoittajat, ja kellon kehitys suo mahdollisuuden osoittaa, miten täysin erilaista oli oppineisuuden ja käytännön välinen suhde käsityössä kuin esim. suurteollisuudessa. Ei ole liioin epäilystäkään siitä, että kello antoi 18. vuosisadalla ensimmäisen ajatuskipinän soveltaa automaatteja (ja nimenomaan jousella toimivia) tuotantoon. Vaucansonin tämänlaatuisilla yrityksillä oli poikkeuksellisen suuri vaikutus englantilaisten keksijöiden mielikuvitukseen, se voidaan historiallisesti osoittaa.
Toisaalta myllyssä ilmenevät alun alkaen, heti kun vesimylly oli rakennettu, koneen elimistön oleelliset eroavuudet: mekaaninen käyttövoima, Primo Motor, alkuliikuttaja, jota se panee käyntiin, voimansiirtomekanismi ja lopuksi työkone, joka käy käsiksi ainekseen, ja kaikki ovat olemassa toisistaan riippumatta. Kitkaa koskeva oppi ja sen ohessa pyörästöjen, hampaiden ym. matemaattisia muotoja koskevat tutkimukset oli tehty myllyn parissa; samalla oli kehitelty ensi kerran oppi liikuttajavoiman suuruuden mittaamisesta, parhaasta tavasta käyttää sitä ym. Miltei kaikki suuret matemaatikot 17. vuosisadan puolivälistä alkaen, mikäli he käyvät käsiksi käytännölliseen mekaniikkaan ja teoretisoivat sitä, pitävät lähtökohtanaan yksinkertaista jauhatusvesimyllyä. Siksi myös itse asiassa nimitys Mühle ja mill, joka syntyi manufaktuurikaudella, käy kaikesta käytännön tarkoituksiin suunnatusta mekaanisesta koneistosta.
Mutta mikäli on kysymys myllystä, aivan samoin kuin puristintyökoneista, konevasarasta, aurasta jne., niin varsinainen työ, lyöminen, rouhiminen, jauhaminen, hienontaminen ym. tehdään ilman ihmistyötä, vaikkakin liikkeellepanevana voimana voi olla ihminen tai eläin. Sen vuoksi tämänlaatuiset koneet ovat ainakin alkuperältään varsin vanhoja ja muita koneita aiemmin niihin sovellettiin oikeastaan mekaanista käyttövoimaa. Siksi ne ovat myös miltei ainoat koneet, mitkä esiintyvät manufaktuurien aikana. Teollinen vallankumous alkaa silloin, kun mekanismia sovelletaan siellä, missä lopullinen tulos on aikojen alusta vaatinut ihmistyötä, siis ei siellä, missä, kuten mainittuja työkaluja käytettäessä, tähänkään asti ei milloinkaan itse työstettävä aines ole joutunut kosketukseen ihmiskäden kanssa. Teollinen vallankumous alkaa ts. mekanismin sovellutuksesta siellä, missä ihminen asian luonteesta johtuen, ei vaikuta pelkästään voimana. Jos halutaan yhdessä saksalaisten aasien kanssa julistaa eläinten (siis aivan yhtäläisesti mielivaltaisen liikkeen kuin on ihmistenkin) voimien käyttöä koneikoksi, niin on tietenkin muistettava, että tämänlaatuisten liikuttajien käyttö on paljon vanhempaa kuin yksinkertaisin käsityökalu...
[1] Kehruu-Jenny oli James Hargreavesin vuosina 1764–1767 kehittämä kehruukone, joka sai nimensä keksijän tyttären mukaan. Toim.
[2] — työkoneeksi. Toim.